Perustaidot haltuun

 

Suojelua on tavattu lähteä kouluttamaan ”vietti” edellä.  Käytännössä se tarkoittaa sitä, että koirat ja ohjaajat säntäävät suoraa päätä tositoimiin: piiskat paukkuvat, räkä roiskuu ja tunnelma on katossa (juuri tuossa tunnelmassa on lajin viehätys!). Samalla saatetaan koirat ns. punaiselle alueelle ja tällaisissa harjoituksissa saatetaan viihtyä sangen pitkäänkin.

Pulmana on, että ”punaisella alueella” – korkeassa viretilassa – mm. adrenaliinin ja noradrenaliinin tasot ovat korkealla, mikä estää ja vähintäänkin hidastaa oppimista. Punaisella alueella ollessaan koiran keho huutaa ”taistele” (tai ”pakene”) ja järki sumenee, koska verenkierto suuntautuu sydämeen ja lihaksiin ja vähenee paitsi ruoansulatuksessa, myös niillä aivojen alueilla, joissa ajattelu ja ongelmanratkaisu tapahtuvat. Liian kiihtyneen koiran kouluttaminen on mahdotonta, levelit on pakko saada alemmaksi tavalla tai toisella, jotta saadaan tottelevaisuus ja hallinta mukaan suoritukseen.

Positiiviseen vahvistamiseen perustuvissa koulutustavoissa lähdetään tavoitteita kohden toista kautta. Ensin rakennetaan erilaisia perustaitoja ja -käytöksiä ja vasta sen jälkeen aletaan nostaa kierroksia. Eri kouluttajat ja maalimiehet korostavat hieman eri taitoja, vaikka paljon nousee luonnollisesti samojakin asioita. Itse olen törmännyt eri kouluttajien ja maalimiesten ohjauksessa seuraaviin perustaitoihin, jotka tulee siis olla hallussa ennen kuin päästään itse asiaan, lajinomaisiin harjoituksiin ja kiihkeään tunnelmaan.

  1. Leikkiminen ja kommunikointi ohjaajan kanssa.  Koiran pitää haluta olla ohjaajan kanssa, kokea yhdessä tekeminen turvalliseksi ja kannattavaksi. Koirakolla pitää olla hauskaa yhdessä.
  2. Luopuminen. Koiran tulee keskittyä ohjaajaan, vaikka vahviste on esillä eli pallo/patukka/tyyny/hiha on ohjaajan ja myöhemmin avustajan kädessä tai maassa. Käytän tästä termiä ”luopuminen”. Sitähän suojelu loppupeleissäkin on: paras palkinto tököttää tai kirmailee näkyvillä koko ajan ja silti koiran pitää hillitä itsensä. Pitää luopua vahvisteesta, että voi saada sen.  Jos koira ei malta tehdä tottelevaisuutta, kun vahviste lojuu maassa, se tuskin malttaa tehdä sitä maalimiehen ollessa näkyvillä.
  3. Pureminen. Koiralla pitää olla sekä halu purra että myös hyvä tekniikka eli vakaa ja syvä ote.
  4. Irrotus. Irrotuksen pitää olla sujuva: sen pitää onnistua erilaisista kohteista korkeassakin viretilassa ja etäällä ohjaajasta. Lisäksi sen on oltava koiran mielestä positiivinen asia.  Jos koira ei irrota ohjaajan kanssa leikkiessä puhtaasti, se ei taatusti tee sitä maalimieheltäkään.
  5. Oppimaan oppimisen taidot. Koiran pitää itse sekä uskaltaa että osata käyttää aivojaan, päätellä ja keksiä itse mikä on kannattavaa ja mikä ei. Koira on myös opetettava itse hakeutumaan viretilallisesti alueelle, jossa ajattelu ja oppiminen on mahdollista ja pysymään siellä.

Lähes poikkeuksetta kaikki positiiviseen vahvistamiseen perustuvat suojelukoulutukset ja -seminaarit ovat toistaiseksi alkaneet siten, että ensimmäisellä koulutuskerralla on todettu, että jokaisella koirakolla on puutteita jossakin em. perustaidoista.  Ja koska mitään korjataan harvoin päivässä jos kahdessakaan, koulutukset ja seminaarit ovat olleet alkuun perustaitojen kanssa pusaamista. Räkä ei ole roiskunut, eivätkä piiskat ole paukkuneet. Boring! Mutta elämä joskus on.

Itsehillintää ja sitoutumista vaaditaan myös ohjaajalta. Pitää malttaa tehdä niin sanotusti hyvät pohjat alle. Jos lähtee rönsyilemään liian varhain tai väärässä kohdassa liikaa lajinomaisiin harjoituksiin, jotka esimerkiksi viretilan ja irrotuksen suhteen ovat liian vaikeita koiralle, joutuu palaaman takaisin lähtöruutuun.  Ylläpitokoulutus on ikuisuusaihe ja taitolaji, sillä jokainen lajinomainen treeni voi vahingossa ja huomaamattakin keikauttaa vaakakuppia niin, että balanssia pitää hakea perustaitoihin uudelleen.