Perustaidot haltuun

 

Suojelua on tavattu lähteä kouluttamaan ”vietti” edellä.  Käytännössä se tarkoittaa sitä, että koirat ja ohjaajat säntäävät suoraa päätä tositoimiin: piiskat paukkuvat, räkä roiskuu ja tunnelma on katossa (juuri tuossa tunnelmassa on lajin viehätys!). Samalla saatetaan koirat ns. punaiselle alueelle ja tällaisissa harjoituksissa saatetaan viihtyä sangen pitkäänkin.

Pulmana on, että ”punaisella alueella” – korkeassa viretilassa – mm. adrenaliinin ja noradrenaliinin tasot ovat korkealla, mikä estää ja vähintäänkin hidastaa oppimista. Punaisella alueella ollessaan koiran keho huutaa ”taistele” (tai ”pakene”) ja järki sumenee, koska verenkierto suuntautuu sydämeen ja lihaksiin ja vähenee paitsi ruoansulatuksessa, myös niillä aivojen alueilla, joissa ajattelu ja ongelmanratkaisu tapahtuvat. Liian kiihtyneen koiran kouluttaminen on mahdotonta, levelit on pakko saada alemmaksi tavalla tai toisella, jotta saadaan tottelevaisuus ja hallinta mukaan suoritukseen.

Positiiviseen vahvistamiseen perustuvissa koulutustavoissa lähdetään tavoitteita kohden toista kautta. Ensin rakennetaan erilaisia perustaitoja ja -käytöksiä ja vasta sen jälkeen aletaan nostaa kierroksia. Eri kouluttajat ja maalimiehet korostavat hieman eri taitoja, vaikka paljon nousee luonnollisesti samojakin asioita. Itse olen törmännyt eri kouluttajien ja maalimiesten ohjauksessa seuraaviin perustaitoihin, jotka tulee siis olla hallussa ennen kuin päästään itse asiaan, lajinomaisiin harjoituksiin ja kiihkeään tunnelmaan.

  1. Leikkiminen ja kommunikointi ohjaajan kanssa.  Koiran pitää haluta olla ohjaajan kanssa, kokea yhdessä tekeminen turvalliseksi ja kannattavaksi. Koirakolla pitää olla hauskaa yhdessä.
  2. Luopuminen. Koiran tulee keskittyä ohjaajaan, vaikka vahviste on esillä eli pallo/patukka/tyyny/hiha on ohjaajan ja myöhemmin avustajan kädessä tai maassa. Käytän tästä termiä ”luopuminen”. Sitähän suojelu loppupeleissäkin on: paras palkinto tököttää tai kirmailee näkyvillä koko ajan ja silti koiran pitää hillitä itsensä. Pitää luopua vahvisteesta, että voi saada sen.  Jos koira ei malta tehdä tottelevaisuutta, kun vahviste lojuu maassa, se tuskin malttaa tehdä sitä maalimiehen ollessa näkyvillä.
  3. Pureminen. Koiralla pitää olla sekä halu purra että myös hyvä tekniikka eli vakaa ja syvä ote.
  4. Irrotus. Irrotuksen pitää olla sujuva: sen pitää onnistua erilaisista kohteista korkeassakin viretilassa ja etäällä ohjaajasta. Lisäksi sen on oltava koiran mielestä positiivinen asia.  Jos koira ei irrota ohjaajan kanssa leikkiessä puhtaasti, se ei taatusti tee sitä maalimieheltäkään.
  5. Oppimaan oppimisen taidot. Koiran pitää itse sekä uskaltaa että osata käyttää aivojaan, päätellä ja keksiä itse mikä on kannattavaa ja mikä ei. Koira on myös opetettava itse hakeutumaan viretilallisesti alueelle, jossa ajattelu ja oppiminen on mahdollista ja pysymään siellä.

Lähes poikkeuksetta kaikki positiiviseen vahvistamiseen perustuvat suojelukoulutukset ja -seminaarit ovat toistaiseksi alkaneet siten, että ensimmäisellä koulutuskerralla on todettu, että jokaisella koirakolla on puutteita jossakin em. perustaidoista.  Ja koska mitään korjataan harvoin päivässä jos kahdessakaan, koulutukset ja seminaarit ovat olleet alkuun perustaitojen kanssa pusaamista. Räkä ei ole roiskunut, eivätkä piiskat ole paukkuneet. Boring! Mutta elämä joskus on.

Itsehillintää ja sitoutumista vaaditaan myös ohjaajalta. Pitää malttaa tehdä niin sanotusti hyvät pohjat alle. Jos lähtee rönsyilemään liian varhain tai väärässä kohdassa liikaa lajinomaisiin harjoituksiin, jotka esimerkiksi viretilan ja irrotuksen suhteen ovat liian vaikeita koiralle, joutuu palaaman takaisin lähtöruutuun.  Ylläpitokoulutus on ikuisuusaihe ja taitolaji, sillä jokainen lajinomainen treeni voi vahingossa ja huomaamattakin keikauttaa vaakakuppia niin, että balanssia pitää hakea perustaitoihin uudelleen.

Miksi se irrottaa?


Yleisin epäilys sille, että positiivinen vahvistaminen ei suojelussa toimi, liittyy irrotuksiin.  Minulle väitetään usein, että pureminen itsessään on koiralle niin palkitsevaa, ettei ole olemassa  vahvistetta, joka ajaisi puremisen ylitse. Pakko siis käyttää positiivista rankaisua, jos koira ei irrota. Toden totta: jos olisi olemassa Ihme-Porkkana, Vahvisteiden Vahviste, Kikka3:nen, jolla ylitettäisiin koiralle itsessään hyvältä tuntuvat lajityypilliset käytökset, olisi se varmasti keksitty jo.

Kysymys on monimutkaisemmasta asiasta kuin yksittäisestä vahvisteesta. Jotta positiivinen vahvistaminen toimii myös irrotuksissa, pitää ymmärtää muutakin kuin se, että positiivinen vahvistaminen on jotain sellaista, jossa lisätään eläimelle jotain eläimen mielestä mukavaa ja tavoiteltavaa. Positiivinen vahvistaminen on isompi rakennelma, jonka perustukset suojelua kouluttaessa ovat oikeastaan kolmessa  – ei kun ainakin neljässä! – asiassa.

 
Koira nauttii puremisesta, leikkimisestä ja kamppailusta

Jotta koiran saa toimimaan positiivisesti vahvistaen myös suojelussa, koiran tulee nauttia puremisesta, ohjaajan kanssa leikkimisestä ja maalimiehen kanssa kamppailemisesta. Ohjaajan ja maalimiehen kanssa on oltava hauskempaa kuin jököttää yksin pallo, patukka, tyyny tai hiha suussa. Jos koira valitsee harjoituksissa pitkäksi aikaa yksin nököttämisen tyynyn tai hihan saatuaan, on jotain perustavanlaatuista pielessä.

 
Irrotus pilkotaan kriteereiksi

Irrottamisen, kuten minkä tahansa muun käytöksen, pilkon koulutusvaiheessa pienemmiksi kriteereiksi.  Itse operantti käyttäytyminen on yksinkertainen (avaa suu),  joten kriteerit muodostuvat viretilasta, jota pyrin nostamaan asteittain. Kriteerit voivat edetä jollain koirayksilöllä esim. seuraavalla tavalla:

  1. Irrotus kuolleesta pallosta
  2. Irrotus kuolleesta patukasta
  3. Irrotus pallosta heti taistelun jälkeen
  4. Irrotus pallosta taistelun aikana
  5. Irrotus patukasta heti taistelun jälkeen
  6. Irrotus patukasta taistelun aikana
  7. Irrotus kuolleesta tyynystä
  8. Irrotus tyynystä heti taistelun jälkeen
  9. Irrotus tyynystä taistelun aikana
  10. Irrotus kuolleesta hihasta
  11. Irrotus hihasta heti taistelun jälkeen
  12. Irrotus hihasta taistelun aikana

Ideana ja oletuksena edellä kuvatussa kriteeriportaikossa olen pitänyt sen, että purtava esine itsessään jo nostaa viretilaa. Toisia kohteita on ihanampi purra kuin toisia. Koiralle vaikeampaan irrotuskohteeseen siirryttäessä lasken vaatimustasoa sen suhteen mitä on tapahtunut ennen irrotuskäskyä (kuollut – heti taistelun jälkeen – taistelun aikana).  Kuolleesta on helpompi irrottaa kuin kesken taistelun. Edellä kuvattu kriteeriportaikko ei ole universaali totuus, vaan sitä tulee varioida koiran mukaan. Kriteereissä etenen vasta kun irrotus helpommasta toimii sujuvasti eli onnistuu lähes poikkeuksetta useamman kerran peräkkäin.

Toiminnan aikaansaamisen keinona käytän aluksi nappaamista eli merkkaan ehdollisella vahvisteella ja vahvistan sen, kun koira irrottaa lelun suustaan.

Se,  mitä käytän vahvisteena irrotukselle vaihtelee sekä koirayksilön että koulutusvaiheen mukaan. Itse olen oppinut itseäni viisaammilta hyvin toimivan vaihtokauppatekniikan, jossa vahvisteena irrotuksesta tulee ohjaajalta tismalleen samanlainen pallo, patukka tms. Saatan käyttää myös ruokaa/makupaloja tai uutta purua samaan kohteeseen riippuen siitä, mitä tilanne näyttää vaativan. Jälkivartioinnissa vahvisteena irrotukselle toimii Myrskyllä hyvin haukkuminen, mikä tarkoittaa sitä, että sen vahvistaminen on sekin aina ajankohtaista. Premack nimittäin auttaa positiivista kouluttajaa…

Jokainen treeni on myös irrotustreeni. Vaikka harjoittelen tottelevaisuutta, pyrin pitämään koko ajan huolta siitä, että irrotus on nopea. Siirryn vahvistaman irrotuksia, jos ne alkavat hidastella.

Irrotukset rakennan ensin itselleni ja sen jälkeen yleistän avustajan kautta maalimiehelle. Eli en voi olettaa, että koira irrottaa maalimieheltä tyynystä kesken taistelun, jos se ei irrota puhtaasti minulta ja avustajalta vastaavissa tilanteissa.

EDIT: Myös kuormitus ja kouluttajan/ohjaajan etäisyys avustajasta/maalimiehestä ovat kriteerejä, joita tähän ei ole avattu!

Irrottaminen tuntuu hyvältä

Lukuisten toistojen myötä – yllä kuvatun harjoittelun edetessä – irrottamisesta itsestään tulee koiralle hauskaa. Siihen alkaa liittyä erittäin myönteinen klassinen ehdollistuma tavoitellun operantin käyttäytymisen (avaan nopeasti suuni) lisäksi. Irrotus ei ole enää välttämätön paha kaiken hauskan pureskelun ja räyhäämisen keskellä, vaan irrotus tuntuu hyvältä ja on portti hauskanpitoon. Koira on lukuisten toistojen myötä aivopesty tähän. Siksi koiran karatessa puruun – mitä väistämättä tulee tapahtumaan myös silloin, kun koulutetaan positiivisesti vahvistaen – ei kouluttaja mielellään anna irrotus–käskyä, koska se toimii vahvisteena edeltävälle käytökselle. Ystävämme Premack tulee muistaa tässäkin.

 

Miksi palkkion poisto toimii myös irrotuksissa?

Positiivisesti vahvistaen koulutettu koira ei todennäköisesti jää hihaan roikkumaan virheen tehtyään, vaikka se rakastaa puremista, koska se TIETÄÄ, että koulutuspeli päättyy siihen. Joko tyyny/tumppu putoaa maalimieheltä maahan tai ohjaaja hakee sen pois. On erittäin epätodennäköistä, että koira jää kinaamaan asiasta, koska sen koko edeltävä elämä – sen koko oppimishistoria –  on rakentanut sille päähän mallin, että karamelli viedään pois, kun se tekee väärin. Ja mikään ei ole sen mielestä niin kivaa kuin koulutuspeli. Elämän suurin tragedia on se, että se keskeytetään.

Pienen myönnytyksen annan positiiviselle rankaisulle (P+) kouluttamisen yhteydessä. Tottahan edellä kuvatussa karkaustilanteessa saattaa kouluttaja vahingossa tai tahallaan osoittaa koiralle paheksuntaa ei-toivotusta käytöksestä, minkä koira voi kokea siinä tilanteessa positiiviseksi rankaisuksi. Voisin myös kuvitella, että hätätapauksessa pyytäisin maalimiestä irrottamaan koiran hihasta pampun kahvalla, mikä sekin on todennäköisesti koiran mielestä epämiellyttävää eli P+.

Olipa rankku palkkion poistaminen tai epämukavuuden lisääminen, eivät ne itsessään opeta koiralle mitään. Jos koira tekee toistuvasti virheitä, tulee kouluttajan pysähtyä miettimään missä on vika.

 

Pavlov, Skinner, Premack ja moni muu

Suojelukoiraa kouluttaessani minun tulee ymmärtää, että olkapäilläni istuvat  Pavlov ja Skinner. Koulutuksen alussa on Skinner on usein isompi eli käyttäytyminen on enemmän teknistä. Mutta lopputulema on Pavlovin voittojuhlaa, suurten tunteiden värittämää käyttäytymistä. Premack istuu taskussa ja muistuttaa, että todennäköisempi käytös vahvistaa epätodennäköisempää. Opettelen siis käyttämään käytöksiä vahvisteina, enkä myrkytä niitä turhilla rankuilla. Panksepp muistuttaa, että se on seeking-behavior, joka dopamiineja ryöpsyttää, ei ”maaliin juokseminen”.  Näiden ja monien muiden tutkijoiden luoman teorian ymmärtäminen auttaa kouluttamista. Soveltaminen tuottaa nautinnollista päänvaivaa. It’s simple but not easy, sanoo Bob Bailey, yksi kokeneimmista tapaamistani teorian soveltajista.

Viime kädessä kysymys on kuitenkin hauskanpidosta. Jos minulla ja koirallani ei ole suojelun parissa hauskaa, ei teorioillakaan ole mitään väliä. Onneksi apunani on maalimiehiä, jotka muistuttavat minua tästä. Sen lisäksi, että he auttavat ja ohjaavat eteenpäin suojelun kouluttamisessa.

Kiitos heille kaikille.

Aikuisten oikeesti – suojelun kouluttaminen onnistuu ilman fyysisiä rankaisuja

Katso vaikka oheinen suojelutreenivideomme.

Päivän harjoitusten teemana oli nostaa Myrskyn viretilaa tolppatreenillä ja opettaa sille vartiointi korkeassa viretilassa. Kuten kaikki tietävät, korkeassa viretilassa impulssikontrolli heikkenee ja suoritukseen tulee virheitä.  Niin tapahtui myös Myrskylle. Se ampaisi suoraan hihaan kiinni, mutta erilaisten fyysisten puuttumisten sijaan peli vihellettiin poikki, Myrskyn mahdollisuus palkkioon poistettiin (P-). Sen jälkeen otettiin uudestaan ja Neiti oli oppinut läksynsä: hihaan ei purra piilolle lähetyksen yhteydessä. By the way, Myrsky on lähetetty aina piilolle vapaana, sitä ei ole sekuntiakaan haukutettu piilolla liinojen varassa. Eikä näillä näkymin haukuteta tulevaisuudessakaan.

Vaikka halusin lukijan kiinnittävän videossa huomiota negatiiviseen rankaisuun (P-), pelkästään rankaisemisesta puhuminen johtaa keskustelun pois asian ytimestä. Minkään sortin rankaisu ei nimittäin opeta eläimelle miten sen tulisi toimia. Ennen kuin rankaisee koiraa ei-toivotusta käytöksestä (esim. hihan tökkiminen vartioinnissa), on sille pitänyt opettaa mitä sen pitäisi tehdä (istu ja hauku). Pohjien/perustuksen rakentaminen on aina kaiken a ja o.

Perustuksen rakentamisessa on paljon erilaisia lainalaisuuksia, joista haluaisin korostaa tässä muutamaa.  Käyn niitä läpi vartioinnin kouluttamisen kautta.

1. Mieti mitä koiran pitää osata ennen kuin voit ryhtyä kouluttamaan varsinaista käytöstä. Vartioinnin kohdalla ennakkotaitoja tarkastellessa Myrskylle oli aiemmin ehdollistettu ehdollinen vahviste (palkkiomerkki) ja luopuminen (se ei tavoittele ehdotonta vahvistetta eli varsinaista palkkiota, vaikka se on näkyvillä), sekä istuminen. Tiesin muista yhteyksistä, että se osaa kyllä myös haukkua, mutta se ei tehnyt sitä vihjeestä. Irrotukset olivat jollain tasolla olemassa, mutta niitä piti ja pitää edelleen koko ajan parantaa ja harjoitella. Nämä kaikki on opetettu Myrskylle positiivisen vahvistamisen periaattein.

2. Pilko käytös. Koulutettava käytös pitää pilkkoa pieniin osiin, mikä on mielestäni kouluttajan vaativin tehtävä. Vartioinnin kohdalla Myrskyn kanssa etenimme ao. kriteeriportaikon mukaan:

a) Istu ja hauku, vahvisteena ruoka. Itse päädyin sheippaamaan haukkumisen ja halusin ehdottomasti pitää istumisen tässä koko ajan mukana, sillä halusin koiran kalloon iskostuvan, että sen pitäisi istua ja haukkua. Kahden asian kouluttaminen yhtä aikaa ei ole suositeltavaa, mutta uskoin meidän selviytyvän tästä. Tämän olisi tietenkin voinut tehdä esimerkiksi niin, että opettaa ensin koiran haukkumaan vihjeestä ja sen jälkeen pyytää ensin istumaan ja sen jälkeen haukkumaan.

b) Istu ja hauku, vahvisteena lelu. Halusin nostaa Myrskyn viretilaa ja vaihdoin leluun. Lelujenkin arvo koiralle vaihtelee, joten aloitin helpoista leluista, joihin koiran oli helppo olla tökkimättä ja etenin kohti leluja, joita sen kovasti teki mieli ottaa suuhun.  Haukun kesto oli tässä vaiheessa 2-5 haukahdusta, todella vähän siis.

c) Lisäsin sanallisen vihjeen käytökselle istu ja hauku. Kun Myrsky istui ja haukkui mielestäni riittävän hyvin, lisäsin vihjesanan ”sano”. Tämä ei ole tosin välttämätöntä, sillä tilanteessa on useita muita vihjeitä – kuten paikallaan seisova ihminen/maalimies – jotka kyllä kertovat koiralle mitä sen siinä tilanteessa pitää tehdä, mutta helpotti kohtaa f. Vihje kannattaisi oikeastaan lisätä myöhemmin – kun haukku on intensiivisempää ja pitkäkestoisepaa – mutta nyt se meni näin.

d) Juokse heitetyn pallon/patukan perään ja palaa sieltä eteeni istumaan ja haukkumaan. Tämäkin harjoitus nosti Myrskyn viretilaa lisää, jolloin helpotin aluksi asiaa koiralle pitämällä parin toiston ajan vähän kättä patukan/pallon edessä, mutta häivytin sen nopeasti. Jos Myrsky yhtään tökkäsi lelua, merkkasin käytöksen sanomalla ”oho” ja työnsin lelun taskuuni/käänsin selkäni ja aloitin ”koulutuspelin” alusta.

e) Lisäsin kestoa haukkumiselle epäsäännöllisesti vahvistaen. Ihminen vakioi todella helposti asioita ja esimerkiksi 4 haukahduksen rakentaminen on todella helppoa, valitettavasti. Siksi Myrsky sai välillä palkan 3 haukusta, välillä 7, välillä taas 2, välillä 10 haukun jälkeen.

f) Tein kohdan d niin, että seisoin piilolla.  Siirryin siis tiipiihin ja tein sieltä käsin harjoituksia kahdella tavalla. Sekä niin, että heitin koiralle piilolta lelun vahvisteeksi haukusta ja juostuaan takaisin piilolle, pyysin irrotuksen ja uuden haukun. Tai jätin koiran istumaan kauemmaksi piilosta ja vihjeellä ”sano” päästin sen haukkumaan.

g) Vaihdoin piilolle avustajan. Pari treenikaveria ja perheenjäsentä auttoivat käytöksen yleistämisessä: ”sano” tarkoittaa Myrskylle minkä tahansa piilolla kököttävän ihmisen haukkumista, ei vain minun. Oli isoja ja pieniä, naisia ja poikia.

h) Istu ja hauku piilolta löytynyt maalimies (jonka kanssa oli mm. tehty hyppyjä). Tähän maalimies sitten lisäili taistelua yms. Ja kyllä – Myrsky on saanut aina purun piilolta maalimieheltä. Voi olla, että tulen katumaan tätä joku päivä, mutta vielä en ole huomannut sen haittaavan vartiointia.

i) Istu ja hauku piilolla korkeassa viretilassa. Tämän treenin tarkoitus oli nostaa koiran viretila ja opettaa sitä toimimaan korkeassa viretilassa, lähellä ”punaista aluetta”. Tämä video oli heti blogin alussa. Myrskylle ei ole tehty sen elämän aikana kuin kolme tolppatreeniä alta vuosikkaana. Männä kesänä maalimies oli sitä mieltä, että nyt on aika lisätä tehoja ja Myrsky laitetiin ensimmäistä kertaa sitten pentuajan tolppaan ja otettiin ns. ”vietinvaihtoharjoituksia”.

j) Käytöksen yleistäminen eri maalimiehiin + eri kentille. Tämä on tulevaisuuden töitä. Kun käytöksiä yleistetään, helpotetaan ensimmäisillä kerroilla treeniä hetkellisesti.

3. Etene maltillisesti mutta silti ripeästi. Tarkoitus ei ole jäädä hinkkaamaan kutakin em. kriteeriä maailman tappiin saakka, mutta jos kouluttaja etenee liian nopeasti, ei eläin pysy perässä. Itse pyrin hakemaan vähintään 4-5 onnistunutta peräkkäistä toistoa per kriteeri, joskus jopa 8-10. Mutta tiedän kouluttajia, jotka etenevät nopeammin ja kouluttajia, jotka etenevät hitaammin. Absoluuttista oikeaa vastausta tähän ei ole, vaan etenemisnopeus riippuu niin eläinlajista, koulutettavasta yksilöstä kuin koulutettavasta käytöksestä. Vaikeaa, mutta mielenkiintoista tasapainoilua.

4. Ole musta-valkoinen. Toisin sanoen pitäydy kriteerissä, älä esimerkiksi maksa palkkaa tökkimisestä. Positiivinen vahvistaminen ei todellakaan perustu nössöilyyn, vaan siihen, että kouluttajalla on hallussaan eläimen tavoittelemat asiat, joita hän säännöstelee johdonmukaisesti. Eläin oppii hyvin nopeasti, että perseilemällä ei resursseja tipu.

Se, että me Myrskyn kanssa olemme edenneet vartioinnin rakentamisessa yllä kuvattujen vaiheiden mukaisesti, ei tarkoita sitä, että tämä olisi ainoa oikea tapa tehdä asia.  Jokainen voi – ja jokaisen kouluttajan pitää – varioida kriteerit, koulutusjärjestys ja käytettävät vahvisteet oman koiran mukaan. En myöskään ajattele, että meidän touhumme olisi täydellistä tai että siitä pitäisi ottaa mallia.

Pointti on: jos tällainen keskinkertainen kouluttaja, jolla on keskinkertainen koira onnistuu kouluttamaan vartioinnin ilman kovia fyysisiä rankaisuja, mihin kykeneekään taitava kouluttaja lahjakkaan koiran kanssa?

 

Tässä on video, josta näkyvät kriteerit a) ja h):

Tästä videosta näkyy kriteerit e) ja f):

 

Lusikka kauniiseen käteen

 

Vierailtuani rajavartiolaitoksella olen ollut taas yltä päältä suojelukärpäsen puremilla paukamilla. EU:n sisäinen koiranohjaajien koulutusprojekti (Frontex) perustuu täysin positiiviseen vahvistamiseen – myös suojelun osalta – ja siinä on mukana useita EU-maita. Rajan äijät käyvät positiivisen vahvistamisen huippuopissa ja sitä oppia sovelletaan nyt Suomessakin. Tulokset ovat erittäin hyviä. Jo kokemuksena oli siistiä kohdata kokenut maalimies, joka puhui kanssani samaa koulutuskieltä.

Yleensähän suojelutyöskentely on erittäin maalimieskeskeistä ja ohjaaja on lähinnä statisti ja liinankäyttäjä. Kun lähdetään kouluttamaan suojelua positiivisesti vahvistaen, tämä asetelma käännetään täysin päälaelleen. Ensinnäkin koiran ohjaaja rakentaa koiralle pohjat eli käytökset ja yleistää ne maalimiehelle. Toiseksi, oleellinen osa työskentelyä on se, että vahvisteet tulevat myös koiran ohjaajalta, ei vain maalimieheltä purun muodossa. Itse asiassa jo Ivan Balabanov on tuonut kirjassaan Advanced Schutzhund (1999) esille sellaisia oleellisia pointteja, joita Jussi Pasenenkin meille rajan treeneissä toi esille:

1. Irrotukset tehdään vaihtamalla.
2. Koiran on haluttava leikkiä ohjaajan kanssa, vaikka maalimies on näkyvissä.

Eli koiralta olisi mielellään löydyttävä vahvaa saalistuskäyttäytymistä ja ohjaajan on osattava sekä leikkiä että kouluttaa. Jo Hirmun suojeluharjoituksissa noudatin simppeliä ajatusta, että koulutan käytökset itse ja siirrän/yleistän ne sitten maalimieheen. Ongelmaksi tuli otetyöskentely, sillä käkkärä on kuin singeri ja tämän asian jätin maalimiehelle. Saalistuskäyttäytymistä ei sen sijaan tuosta koirasta ole tarvinnut kaivella.

Jokseenkin ironisesti Myrsky (spn) onkin sitten päinvastainen tapaus: ote on syvä ja vakaa, mutta saalistuskäyttäytyminen ei ole sen vahvin puoli ja sen lisäksi sen mielestä on aika mukava omia tavaroita. Lisäksi olen jokseenkin surkea leikkimään. Olen toki ollut tietoinen tästä haasteesta ja työstänyt sitä laiskanpulskeasti, mutta samalla vähän luottanut ja ajatellut, että jätän saalistamisen kunnollisen avaamisen maalimiehelle. NOT. Tässä on nyt sitten otettu lusikka kauniiseen käteen ja harjoiteltu ihan peruskauraa patukoiden kanssa.

Otteen työstämisen suhteen yritin vänkyttää Jussille, että ihan kamalan vaikeaa koiran ohjaajalle ja näin vanhallekin ihmiselle vielä (olen huomannut, että välillä on erittäin kätevää mennä iän taakse piiloon). Eivät menneet piipitykset läpi. Nyt Hirmu toimii oivallisena harjoituskappaleena, kun harjoittelen otteen muokkaamista.

Omaa mukavuusaluetta on pitänyt laajentaa reippaalla kädellä.