Starttinappulakäytös vuorovaikutuksen välineenä

Starttinappulakäytöksessä on kysymys eläimen esittämästä käytöksestä, jolla se kertoo kouluttajalle ”ok, voidaan aloittaa/jatkaa”. Voidaan aloittaa/jatkaa kynsien leikkaamista, voidaan aloittaa/jatkaa harjaamista, voidaan aloittaa/jatkaa tottelevaisuusharjoituksia, voidaan jatkaa eteenpäin kohti huolestuttavia asioita jne. Sovellusalueet ovat rajattomat. Starttinappulakäytökset antavat kouluttajalle informaatiota siitä, minkälaisen päätöksen eläin tekisi, jos se saisi siinä tilanteessa vapaasti valita.

Jos eläin ei esitä starttinappulakäytöstä (tai esittää ”pysäytysnappulakäytöksen”), kouluttaja on saanut informaatiota eläimen päätöksestä ja hänen tehtävänsä on miettiä keinoja miten hän voi vaikuttaa tuohon päätökseen; miten kouluttajan on muutettava OMAA TOIMINTAANSA, että eläin sanoo ”ok, jatketaan”.

Kouluttajan saadessa informaatiota siitä, mihin eläin on valmis, koulutus etenee nousujohteisesti ja tehokkaasti kouluttajan edetessä eläimen tahtia ja riittävän pienin kriteerihyppäyksin. Etenkin jännittäviin ja pelottaviin asioihin liittyvä koulutus vaatii kärsivällisyyttä ja kouluttaja tulee helposti edenneeksi liian nopeasti tai liian suurin kriteerihyppäyksin. Toinen arvokas syy on se, että ennustettavuus ja vaikutusmahdollisuudet lisäävät eläinten hyvinvointia. Hieman jännittävissä tilanteissa eläimen turvallisuudentunnetta lisää, kun se tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Ja kun vuorovaikutus kouluttajan ja eläimen välillä viedään vielä askel pidemmälle ja annetaan eläimelle työkalut vaikuttaa omalla toiminnallaan koulutuksen etenemiseen, lisää se sekä eläimen hyvinvointia että motivaatiota toimia ihmisen kanssa.

Kouluttaja voi lähteä muokkaaman starttinappulaksi käytöstä, jota eläin lähtee itse tarjoamaan tai hän voi liittää starttinappulaksi jonkin aikaisemmin koulutetun käytöksen.  Näistä ensin mainittu on mielestäni turvallisin tapa lähestyä starttinappulakäytöksiä, sillä tässä tavassa varmistetaan, että eläin todella haluaa jatkaa kyseisen asian kimpussa heti aloituksen jälkeen. Jos kouluttaja valitsee starttinappulakäytökseksi jonkin todella vahvan ja sujuvan käytöksen, kuten esim. kuono-/turpakosketuksen, sen tekeminen tuntuu eläimestä itsessään jo kivalta. Tällöin se voi peittää alleen starttinappulaa seuraavan epämiellyttävän/vältettävän ärsykkeen, vaikka kouluttaja on edennyt liian suurin kriteerihyppäyksin tai liian nopeasti. Sama pulma koskee liian hyvää vahvistetta: eläin saattaa edetä vahvisteen toivossa liian vaikeisiin harjoituksiin liian nopeasti. Pysyvät tulokset ottavat aikansa: vastaehdollistaminen ei oikeasti etene, ellei seuraavaan kriteerin siirrytä vasta, kun eläin on rento.

Starttinappulakäytösten kanssa tulee olla myös huolellinen sen suhteen, että eläin todella tietää mihin se sanoo ”kyllä”. Ennakoitavuus on pienestä kiinni ja väärinymmärrykset kommunikaatiossa ovat yleisiä. Koulutusta voi viedä monta askelta taaksepäin se, että eläin sanoo ”kyllä” jollekin muulle kuin mitä kouluttaja luulee ja näin eläin kokee epämiellyttävän yllätyksen.

Starttinappulakäytökset ovat merkkejä isommasta muutoksesta – megatrendistä – jossa eläimiä ein nähdää enää diktaattorisen laumanjohtajan alaisina tai omistajan kilpailuvälineinä. Yhä enemmän ihmiset haluavat tietoa siitä, mitä eläin ajattelee, mitä mieltä se on asioista ja että se voi hyvin.   

Valtaväestön ajattelua ei eläimen mielipiteiden kyseleminen ole, vaan ajatus herättää vielä epäluuloa ja hämmennystäkin. Helpoimmin vaikuttaisi olevan hyväksyttävää se, että starttinappulakäytökset liitetään säännöllisesti toistuviin hoitotoimenpiteisiin tai tilanteisiin, joissa eläin välttelee koskemista, koska sitä pelottaa. Sen sijaan starttinappuloita käyttävä kouluttaja saattaa kohdata tyrmistyneen katseen, jos haluaa kysyä koiralta haluaako se treenata kapulan pitämistä tai haluaako hevonen ylipäätään lähteä treenaamaan. Jos eläin on helposti motivoitavissa makupalojen tai lelujen avulla, kouluttajalle tuskin tulee edes mieleen kysyä haluaako se treenata.  Kouluttajat, joiden eläimillä on syystä tai toisesta motivaation kanssa ongelmia, saattavat hyötyä starttinappulakäytöksistä etsiessään tarkempaa käsitystä esimerkiksi siitä, missä kohden harjoittelua motivaatio alkaa laskea.

Monilla kouluttajilla on jo huomaamatta käytössään starttinappulakäytösten kaltaisia käytöksiä. Esimerkiksi tottelevaisuusharjoitusten alussa katsekontaktin ottaminen tai kouluttajan sivulle hakeutuminen on usein merkki kouluttajalle, että koira on valmis ottamaan vastaan seuraavan vihjeen. Tähän kun lisätään kouluttajan tietoisuus siitä, mitä tapahtuu ennen katsekontaktin ottamista tai sivulle hakeutumista ja tietoinen päätös siitä, miten kouluttaja tähän informaatioon suhtautuu, onkin jo kysymys starttinappulakäytöksestä.

Arjessa on tilanteita, joissa eläimille ei voi antaa päätösvaltaa, koska meillä ei esimerkiksi ole aikaa kouluttaa eläintä. Tapaturmien yhteydessä emme voi kysyä, että sopiiko, että putsaan tämän haavan tai sopiiko, että lääkäri taivuttaa sen kipeää jalkaa.  Niihin tilanteisiin tehdään toisenlaiset suunnitelmat. Jokainen eläimen omistava henkilö voi kuitenkin pysähtyä tarkastelemaan arkeaan ja poimia sieltä tilanteita, joissa eläimeltä voisi kysyä mitä mieltä se on asioista ja minkälaisen valinnan sen tekisi. Vuorovaikutuksen määrän ja laadun parantuessa koiran ja eläimen välinen keskinäinen luottamuskin lisääntyy.

Artikkelikuva: Marko Kettunen

——–

Caniksessa 4/2019 (ilmestyy elokuussa) pidempi artikkeli starttinappulakäytösten kouluttamisesta.

Syksyllä 2019 tulossa myös luento ja harjoitusryhmä (seuraa: https://www.elainkoulutuskeskus.fi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *