Miksi se irrottaa?


Yleisin epäilys sille, että positiivinen vahvistaminen ei suojelussa toimi, liittyy irrotuksiin.  Minulle väitetään usein, että pureminen itsessään on koiralle niin palkitsevaa, ettei ole olemassa  vahvistetta, joka ajaisi puremisen ylitse. Pakko siis käyttää positiivista rankaisua, jos koira ei irrota. Toden totta: jos olisi olemassa Ihme-Porkkana, Vahvisteiden Vahviste, Kikka3:nen, jolla ylitettäisiin koiralle itsessään hyvältä tuntuvat lajityypilliset käytökset, olisi se varmasti keksitty jo.

Kysymys on monimutkaisemmasta asiasta kuin yksittäisestä vahvisteesta. Jotta positiivinen vahvistaminen toimii myös irrotuksissa, pitää ymmärtää muutakin kuin se, että positiivinen vahvistaminen on jotain sellaista, jossa lisätään eläimelle jotain eläimen mielestä mukavaa ja tavoiteltavaa. Positiivinen vahvistaminen on isompi rakennelma, jonka perustukset suojelua kouluttaessa ovat oikeastaan kolmessa  – ei kun ainakin neljässä! – asiassa.

 
Koira nauttii puremisesta, leikkimisestä ja kamppailusta

Jotta koiran saa toimimaan positiivisesti vahvistaen myös suojelussa, koiran tulee nauttia puremisesta, ohjaajan kanssa leikkimisestä ja maalimiehen kanssa kamppailemisesta. Ohjaajan ja maalimiehen kanssa on oltava hauskempaa kuin jököttää yksin pallo, patukka, tyyny tai hiha suussa. Jos koira valitsee harjoituksissa pitkäksi aikaa yksin nököttämisen tyynyn tai hihan saatuaan, on jotain perustavanlaatuista pielessä.

 
Irrotus pilkotaan kriteereiksi

Irrottamisen, kuten minkä tahansa muun käytöksen, pilkon koulutusvaiheessa pienemmiksi kriteereiksi.  Itse operantti käyttäytyminen on yksinkertainen (avaa suu),  joten kriteerit muodostuvat viretilasta, jota pyrin nostamaan asteittain. Kriteerit voivat edetä jollain koirayksilöllä esim. seuraavalla tavalla:

  1. Irrotus kuolleesta pallosta
  2. Irrotus kuolleesta patukasta
  3. Irrotus pallosta heti taistelun jälkeen
  4. Irrotus pallosta taistelun aikana
  5. Irrotus patukasta heti taistelun jälkeen
  6. Irrotus patukasta taistelun aikana
  7. Irrotus kuolleesta tyynystä
  8. Irrotus tyynystä heti taistelun jälkeen
  9. Irrotus tyynystä taistelun aikana
  10. Irrotus kuolleesta hihasta
  11. Irrotus hihasta heti taistelun jälkeen
  12. Irrotus hihasta taistelun aikana

Ideana ja oletuksena edellä kuvatussa kriteeriportaikossa olen pitänyt sen, että purtava esine itsessään jo nostaa viretilaa. Toisia kohteita on ihanampi purra kuin toisia. Koiralle vaikeampaan irrotuskohteeseen siirryttäessä lasken vaatimustasoa sen suhteen mitä on tapahtunut ennen irrotuskäskyä (kuollut – heti taistelun jälkeen – taistelun aikana).  Kuolleesta on helpompi irrottaa kuin kesken taistelun. Edellä kuvattu kriteeriportaikko ei ole universaali totuus, vaan sitä tulee varioida koiran mukaan. Kriteereissä etenen vasta kun irrotus helpommasta toimii sujuvasti eli onnistuu lähes poikkeuksetta useamman kerran peräkkäin.

Toiminnan aikaansaamisen keinona käytän aluksi nappaamista eli merkkaan ehdollisella vahvisteella ja vahvistan sen, kun koira irrottaa lelun suustaan.

Se,  mitä käytän vahvisteena irrotukselle vaihtelee sekä koirayksilön että koulutusvaiheen mukaan. Itse olen oppinut itseäni viisaammilta hyvin toimivan vaihtokauppatekniikan, jossa vahvisteena irrotuksesta tulee ohjaajalta tismalleen samanlainen pallo, patukka tms. Saatan käyttää myös ruokaa/makupaloja tai uutta purua samaan kohteeseen riippuen siitä, mitä tilanne näyttää vaativan. Jälkivartioinnissa vahvisteena irrotukselle toimii Myrskyllä hyvin haukkuminen, mikä tarkoittaa sitä, että sen vahvistaminen on sekin aina ajankohtaista. Premack nimittäin auttaa positiivista kouluttajaa…

Jokainen treeni on myös irrotustreeni. Vaikka harjoittelen tottelevaisuutta, pyrin pitämään koko ajan huolta siitä, että irrotus on nopea. Siirryn vahvistaman irrotuksia, jos ne alkavat hidastella.

Irrotukset rakennan ensin itselleni ja sen jälkeen yleistän avustajan kautta maalimiehelle. Eli en voi olettaa, että koira irrottaa maalimieheltä tyynystä kesken taistelun, jos se ei irrota puhtaasti minulta ja avustajalta vastaavissa tilanteissa.

EDIT: Myös kuormitus ja kouluttajan/ohjaajan etäisyys avustajasta/maalimiehestä ovat kriteerejä, joita tähän ei ole avattu!

Irrottaminen tuntuu hyvältä

Lukuisten toistojen myötä – yllä kuvatun harjoittelun edetessä – irrottamisesta itsestään tulee koiralle hauskaa. Siihen alkaa liittyä erittäin myönteinen klassinen ehdollistuma tavoitellun operantin käyttäytymisen (avaan nopeasti suuni) lisäksi. Irrotus ei ole enää välttämätön paha kaiken hauskan pureskelun ja räyhäämisen keskellä, vaan irrotus tuntuu hyvältä ja on portti hauskanpitoon. Koira on lukuisten toistojen myötä aivopesty tähän. Siksi koiran karatessa puruun – mitä väistämättä tulee tapahtumaan myös silloin, kun koulutetaan positiivisesti vahvistaen – ei kouluttaja mielellään anna irrotus–käskyä, koska se toimii vahvisteena edeltävälle käytökselle. Ystävämme Premack tulee muistaa tässäkin.

 

Miksi palkkion poisto toimii myös irrotuksissa?

Positiivisesti vahvistaen koulutettu koira ei todennäköisesti jää hihaan roikkumaan virheen tehtyään, vaikka se rakastaa puremista, koska se TIETÄÄ, että koulutuspeli päättyy siihen. Joko tyyny/tumppu putoaa maalimieheltä maahan tai ohjaaja hakee sen pois. On erittäin epätodennäköistä, että koira jää kinaamaan asiasta, koska sen koko edeltävä elämä – sen koko oppimishistoria –  on rakentanut sille päähän mallin, että karamelli viedään pois, kun se tekee väärin. Ja mikään ei ole sen mielestä niin kivaa kuin koulutuspeli. Elämän suurin tragedia on se, että se keskeytetään.

Pienen myönnytyksen annan positiiviselle rankaisulle (P+) kouluttamisen yhteydessä. Tottahan edellä kuvatussa karkaustilanteessa saattaa kouluttaja vahingossa tai tahallaan osoittaa koiralle paheksuntaa ei-toivotusta käytöksestä, minkä koira voi kokea siinä tilanteessa positiiviseksi rankaisuksi. Voisin myös kuvitella, että hätätapauksessa pyytäisin maalimiestä irrottamaan koiran hihasta pampun kahvalla, mikä sekin on todennäköisesti koiran mielestä epämiellyttävää eli P+.

Olipa rankku palkkion poistaminen tai epämukavuuden lisääminen, eivät ne itsessään opeta koiralle mitään. Jos koira tekee toistuvasti virheitä, tulee kouluttajan pysähtyä miettimään missä on vika.

 

Pavlov, Skinner, Premack ja moni muu

Suojelukoiraa kouluttaessani minun tulee ymmärtää, että olkapäilläni istuvat  Pavlov ja Skinner. Koulutuksen alussa on Skinner on usein isompi eli käyttäytyminen on enemmän teknistä. Mutta lopputulema on Pavlovin voittojuhlaa, suurten tunteiden värittämää käyttäytymistä. Premack istuu taskussa ja muistuttaa, että todennäköisempi käytös vahvistaa epätodennäköisempää. Opettelen siis käyttämään käytöksiä vahvisteina, enkä myrkytä niitä turhilla rankuilla. Panksepp muistuttaa, että se on seeking-behavior, joka dopamiineja ryöpsyttää, ei ”maaliin juokseminen”.  Näiden ja monien muiden tutkijoiden luoman teorian ymmärtäminen auttaa kouluttamista. Soveltaminen tuottaa nautinnollista päänvaivaa. It’s simple but not easy, sanoo Bob Bailey, yksi kokeneimmista tapaamistani teorian soveltajista.

Viime kädessä kysymys on kuitenkin hauskanpidosta. Jos minulla ja koirallani ei ole suojelun parissa hauskaa, ei teorioillakaan ole mitään väliä. Onneksi apunani on maalimiehiä, jotka muistuttavat minua tästä. Sen lisäksi, että he auttavat ja ohjaavat eteenpäin suojelun kouluttamisessa.

Kiitos heille kaikille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *