Blogi

Arvot murroksessa

Hevosharrastajia koskettanut ”piaff-kohu” on kirvoittanut runsaasti keskusteluja siitä, minkälainen hevosten kouluttaminen on eettisesti hyväksyttävää. Toinen merkittävä ja mielenkiintoinen näkökulma on käsitellyt puuttumisen ja sivusta katsomisen problematiikkaa. Olen pohtinut näiden lisäksi myös järjestäjän vastuuta ja tätä kautta myös erilaisten yhdistysten ja kattojärjestöjen vastuuta siitä, miten eläimiä käsitellään ja koulutetaan erilaisten harrastus- tai kilpailulajien puitteissa. Olen aiemminkin peräänkuuluttanut eri tahojen vastuuta Palveluskoirat -lehdessä, enkä malta olla palaamatta aiheeseen.

Vaikka ”piaff-kohu” kuohuikin (ja kuohuu jälkimainingeissa edelleen) hevosmaailmassa, ei esimerkiksi koiraharrastusmaailman kannattaisi ohittaa tapahtunutta, vaan ottaa siitä opikseen. Maailma muuttuu, arvot muuttuvat ja tässä mukana on muututtava myös eri harrastuslajien ja elinkeinojen toimintakulttuurit. Tohtori Juho Rahkonen kirjoitti taannoin Talouselämä -lehdessä (11/2014) suomalaisen yhteiskunnan muuttuvasta arvoperustasta. Hänen mukaansa yhteiskuntamme feminisoituu eli muuttuu paitsi entistä liberaalimmaksi ja suvaitsevammaksi, myös yhteiskunnaksi, jossa vallitsevat modernit ja humanistiset arvot. Nämä arvot ovat tyypillisiä tämän päivän nuorille naisille ja näihin arvoihin sisältyy myös ajatus eläinten hyvinvoinnista ja jopa oikeuksista, vaikka Rahkonen ei artikkelissaan eläimiä nostakaan erikseen esille.

Myös yritysmaailmassa arvot ovat nousseet toiminnan keskiöön. Gävertin ja Tikan (Talouselämä 8/2015, s. 59-60) mukaan menestyvien yritysten toiminnan tavoite ei enää ole vain voiton tuottaminen, vaan myös sosiaalisen ja kulttuurisen arvon luominen, yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen. Eettinen arvopohja korostuu siis tulevaisuudessa yritystoiminnassakin.

Miten tämä sitten liittyy erilaisiin hevos- ja koiratapahtumiin tai tuotantoeläinten hyvinvointiin? No siten, että ihmiset ovat kiinnostuneita yhä enemmän eläinten hyvinvoinnista ja vaativat niin alan yrittäjiltä kuin muilta toimijoilta eettisesti kestäviä arvoja ja toimintaa. Teknologia ja some ovat mahdollistaneet nopean tiedonkulun, puskiin ja maneeseihin vetäytyminen ei ole pitkässä juoksussa ratkaisu vanhoissa, eläinten hyvinvoinnin vaarantavissa toimintatavoissa pitäytymiseen. Epäeettiset toimintatavat päätyvät ennemmin tai myöhemmin julkisiksi. Avoimuus ja katseita kestävä toiminta tulee olemaan toiminnan edellytys, vallitsevien arvojen kanssa ristiriidassa olevasta toiminnasta tehdään loppu.

Myös vastuun kantaminen yleisemmällä taholla kuuluu oleellisesti tähän arvomurrokseen. Tuomareiden ja tapahtumajärjestäjien tulee keskeyttää epäasiallinen käyttäytyminen ignooraamisen tai peräti asiasta huomauttavien katsojien vihaisen mulkoilun sijaan. Yksittäisten tapausten käsittelyä on vietävä eteenpäin ja kattoyhdistysten ja -järjestöjen on luotava uskottavuutta arvoilleen (ja toiminnalleen) viestimällä, että eläinten hyvinvoinnin vaarantava toiminta ei ole sallittua ja että sillä on seuraamuksia (= rangaistuksia).  Edelleen yhdistysten ja järjestöjen on tuotettava koulutusta ja materiaalia, joka tukee toiminnan arvoja. Useinhan eläinten väkivaltainen käsittely kumpuaa puutteellisista tiedoista ja taidoista.

Kyynikkokin voi lohduttautua ajatuksella, että arvot ovat sukupolvisidonnaisia. Vaikka vanhat jäärät ja heidän arvonsa jakavat harrastajat vielä pistävätkin hanttiin arvomurrokselle, hekin kokevat ennen pitkää luonnollisen poistuman ja uudet sukupolvet uusine arvoineen astuvat ohjaksiin. Eri asia sitten on se, onko järkevää jäädä tätä poistumaa odottamaan. Harrastuslaji voi olla kuopattu aikaisemmin kuin jäärä.

(p.s. Tämä kirjoitus ei ole hyökkäys mitään yksittäistä harrastuslajia vastaan, vaan tarkoitettu kaikille niille, jotka kouluttavat ja käsittelevät eläimiä jonkun harrastuksen puitteissa.)

Kyllä se kotona osaa

Taannoisissa Nose Work -treeneissä nousi esille omassa ja treenikaverienkin harjoituksissa hirveästi muistettavaa ja petrattavaa etsintätehtävien koulutuksessa. Näistä jokaisesta kohdasta saisi oman blogikirjoituksen aikaiseksi, mutta nyt tyydyn listailemaan asioita, joita illan treenistä tuli mieleen.

1. Muualla on eri asia kuin kotona. Se nähtiin taas miten aivosolut jumittivat treenitilassa niin omilla kuin treenikavereidenkin koirilla (ja ehkä välillä myös niiden ohjaajilla). Yleistämisen nyrkkisääntö tuli tarpeeseen; laske hetkellisesti kriteeriä, kouluta käytös uudelleen pikakelauksella. Omaa toimintaa on yllättävän vaikea muuttaa ja tyytyä vähempään kuin kotona. Usein jäämme odottamaan ilmaisua, vaikka kannattaisi alkuun vahvistaa kuuman hajun löytämistä ja sille pysähtymistä ja siitä etuperin ketjuttaen liittää ilmaisu mukaan.

2. Ihminen on tapaeläin hajupiilotustekniikan suhteen. Minä esimerkiksi olen tällä hetkellä jumahtanut liikaa sisäetsintäharjoituksissa vanupuikkoihin ja pillipiiloihin. Kuuman hajun imeyttäminen erilaisiin kohteisiin ja pudottaminen suoraan pinnoille pitää muistaa ottaa ohjelmistoon, ettei tule vakioitua väärää hajukuvaa koiralle, jolloin koira etsii tiettyä hajuyhdistelmää, esim. eukalyptus + vanupuikko.

3. Ihminen on tapaeläin piilojen valinnassa: kotona itsekseen treenatessa tulee piilotettua hajuja saman tyylisiin piiloihin. Jemmatessa pitää käyttää mielikuvitustaan ja vaihdella korkeuksiakin lattiatasosta aina harjoittelun edetessä niin ylös kuin itse haluaa.

4. Sisäetsintäpiilojen valinnoissa on järkyttävän vaikeaa ottaa huomioon myös ilmavirrat, jotka johtuvat esim. rakenteiden falskauksesta. Tämän olen saanut kokea kantapään kautta jo useasti ja tähän palaan varmaan jatkossa useasti harjoittelun edetessä.

5. Ohjaus = ohjaamattomuus. Lähetyksessä pitäisi olla joku tolkku (omat huiskimiset pois), mutta itse etsintätehtävässä koiralle ei saa kertoa omalla sijainnilla, katseella, liikkeellä, hengityksellä jne. missä haju on. Pimeät etsinnät rulettaa, naksutin tai muu ehdollinen vahviste kannattaa antaa avustajalle aina kun se on mahdollista.

6. Kytkettynä vai vapaana? Tästä on monta mielipidettä. Molempiin pitää minusta koira totuttaa. Illan treenissä oli häiriönä sermin takana pari koiraa, mikä on etenkin Myrskylle iso häiriö ja aiheutti ylimääräistä häröilyä. Molemmat koirat ovat tottuneet etsimään myös kytkettyinä; minun tulisi miettiä tarkemmin tilannekohtaisesti kannattaako etsityttää vapaana tai kannattaisiko kytkeä.

Jotain olen onnistunut tekemään onneksi oikeinkin; laatikko-osio sujuu suhteellisen mukavasti.

 

Hirmulla ja Myrskyllä on kivasti oppimishistoriaa  hajutelineistä ja ne tuntuivat yleistävän etsinnän telineiltä laatikoille hyvin. Etenkin Hirmu vanhempana konkarina ilmaisee suhteellisen rivakasti, ilmaisussa ei ole viivettä, vaikka haju oli imeytetty uuteen kohteeseen, huopapalaseen. Myrskyllä tämä uutuus näkyi pienenä viiveenä ilmaisussa. Laatikot olivat videon harjoituksessa kyljellään, mikä oli pieni unohdus edellisen treenaajan jäljiltä.

Treenin ja videon opit mielessä seuraavaa treeniä suunnittelemaan!