Kissa pöydälle, kiitos!

Helsinki International Horse Shown (HIHS) yhteyteen oli pikaisella aikataululla polkaistu yksi ylimääräinen päivä – 4YourHorse – jossa käsiteltiin kilpahevosten hyvinvointia ja positiivista vahvistamista hevosten kouluttamisessa. Kimmokkeena tälle päivälle toimi niin sanottu piaff –kohu, joka syntyi, kun eräässä valmennustilanteessa oli videoitu hevosen väkivaltaista ”koulutusta”.

Yksi 4YourHorse –päivän ohjelmanumero oli paneelikeskustelu, jonka yhtenä teemana oli ”etiikka”. Tämä ilahdutti minua suuresti, sillä en todellakaan ole aikaisemmin törmännyt hevos- enkä koiraurheilussa tällaiseen keskusteluun. Sinänsä panelistit oli huonosti valittu, sillä he olivat kaikki kovin samaa mieltä, jolloin todellista keskustelua ei syntynyt. Mutta jo se, että etiikka otetaan tietoisesti käsittelyyn, on iso asenneaskel eteenpäin.

Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki kouluratsastaja Terhi Stegars. Ei ainoastaan siksi, että hän omien sanojensa mukaan antaa kalliiden ratsujensa viettää hevoselle lajityypillistä elämää ja pitää heitä ystävinä kilpailuvälineiden sijaan, vaan siksi, että hän osoitti todella suurta rohkeutta eräällä kommentillaan. Hän peräänkuulutti kilpailuihin laajempaa ja tehokkaampaa valvontaa ja sanoi, että kouluratsujen hyvinvoinnin tarkastelussa ei tulisi juuttua hevosten hyperfleksioon; se ei ole ainoa epäkohta. Kouluratsastusaitojen ulkopuolella tapahtuu paljon muutakin, johon tulisi kiinnittää huomiota.

Itse koiraurheilua sivusta seuranneena ja hitusen siihen itsekin osallistuneena tiedän, että tällaisilla kommenteilla et todellakaan saa ystäviä kilpaurheilijoiden joukosta. Se, että nostaa eläinten kohtelun epäkohtia esille tai jopa puuttuu niihin konkreettisesti, aiheuttaa valtavaa painetta ja painostusta kyseistä henkilöä kohtaan.  Puhun omasta kokemuksesta. Olin yli 10 vuotta sitten todistamassa todella huonoa eläimen kohtelua, jota myös väitettiin ”koulutukseksi”. Itse olin niin vellihousu, etten vienyt asiaa eteenpäin, mutta onneksi eräs toinen henkilö vei. Minun tehtäväkseni jäi vain kertoa liiton edustajalle se, mitä näin. Tämän seurauksena kaksi henkilöä sai määräaikaisen kilpailukiellon. Tuon prosessin aikana minuun kohdistettiin muiden kilpailulajia harrastavien taholta kovaakin painostusta; minulle soiteltiin, minua syytettiin ”oman pesän likaamisesta” ja minulle annettiin porttikielto harjoituksiin. Minun kohdallani tarina sai kyllä sikäli onnellisen lopun, että minua ei potkittu yhteisöstä lopullisesti pois.

Tätä epäkohtiin puuttumisen vaikeutta nostaa ansiokkaasti esille myös Suomen eläintenkouluttajat ry:n pj Miia Kantinkoski Yle uutisten haastattelussa. Nyt nimittäin HIHS:n hevosurheilun etiikkakeskustelun kanssa samaan aikaan uutisoitiin sähkön käytöstä koirien koulutuksessa otsikolla ”Koiria koulutetaan niin, että ne huutavat kivusta”. Palveluskoiraliitto reagoi uutiseen nopeasti omalla vastineellaan, jossa ei kokonaan kiellä ilmiön olemassaoloa, mutta toteaa sen marginaaliseksi ja tapahtuvan ensisijaisesti muualla kuin tavoitteellisen harrastamisen puitteissa, minkä uskon olevan totta. Rikosilmoituksia ja todisteita peräänkuulutetaan.

Palveluskoiraliiton reaktio on sinänsä ihan ymmärrettävä, mutta harmillisen veltto eettisesti, jos ilmiö kuitenkin on edes jossain määrin totta. En käsitä miksi jäädä hevosurheilun tapaan odottamaan salavideointia ja kohua ennen kuin nostetaan kissa pöydälle ja aletaan puhua kouluttamisen etiikasta ja eläinten hyvinvoinnista. Väitän edelleen, että some-maailmassa kaikki on ennemmin tai myöhemmin julkista. Koiraurheilun julkisuuskuvan vuoksi kannattaisi olla fiksu ja ennakoida, eikä jäädä odottamaan julkista likapyykin pesua. Keskustelu hevos- ja koiraurheilun etiikasta ja eläinten hyvinvoinnista jatkuu ihan varmasti. Kivikaudelta on tultava 2000-luvulle, kuten eräs arvostamani kouluttaja on todennut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *